Ensimmäinen polkujuoksuni - Kotka Trail 6 km

Olen aika kilpailuhenkinen ja olen itse itseni pahin vastus. Kotka Trail osoitti sen taas: ilmoittautuduin mukaan juoksemaan 6 kilometria Rento-ryhmässä ilmoittautumisajan viimeisinä päivinä. En halunnut mennä juoksemaan toisten polun tukkeena. Vähän tuli kodin lähimaastoissa juoksenneltua polkuja tuntuman saamiseksi. Sykkeet nousi, ihan liian helposti. Tämä enteili todella huonoa suoritusta.


Lähimmän viikon mietin, että millä sykkeellä tai millä vauhdilla kannattaa juosta, että selviän maaliin asti. En päässyt varsinaiseen yhteisymmärrykseen itseni kanssa paitsi siitä, että minkä syketason saavuttamisen jälkeen kannattaa vähän himmata.


Kotka Trailin aamu koitti. Kisanumerot minulle ja 7-vuotiaalle pojalle oli jo torstaina haettu valmiiksi. Tässä kohtaa äitiä jännitti enemmän pojan suoritus kuin oma. Kisapaikalle selvittin ajoissa ja kerettiin vähän odottelemaankin.

Onnia jännittää ennen lähtöä.

Kuva: Timo Seppälä

Pojan tultua maaliin, hän kertoi, että reitti oli niin rankka, että välillä oli pakko kävellä. Loppusuoraa hän kuvasi seuraavasti: "Se oli jännä kohta (loppusuora), kun tulin loppusuoralle niin yritin pitää takana tulevan takana ja juoksin tosissani, mutta juuri ennen loppu uuvahdin". Onni kuitenkin ymmärsi tehneensä parhaansa ja se oli tälle perheelle voitto. Tästä ei tullut sitä suunnatonta pettymystä, mitä vähän pelkäsin. Näiltä osin etukäteen tehty pienen pojan henkinen valmennus oli onnistunut.

Kuva: Mikko Mäkelä

Onnin juoksun jälkeen alkoi oma lähtö lähenemään ja lähtökuume nousemaan. Miten sen kisanumero rinnassa saa ihmisen adrealiinin nousemaan? Mukavat alkulämmittelyt ja sitten odottelua, kun "kovemmat" juoksijat kirmaavat matkaan ja sen jälkeen itse odottelemaan lähtöviivalle.

Juoksu lähti kulkemaan alussa ihan kohtuullisesti, mutta liian kovaa tuli ilmeisesti juostua, kun syke oli heti siellä 180 pinnassa. Ja sen jälkeen syke ei oikein suostunut laskemaan, ja keskisykekin oli loppujen lopuksi 181. Kahteen kilometriin asti meni hyvin, mutta sitten alkoi ensimmäistä kertaa tuntumaan raskaalta jaloissa, mietin jo miten jaksaa loppuun asti.

Ei ole 707:n ilme rento. Kuva: Timo Seppälä.

Kolmen kilometrin jälkeen piti ottaa pari kävelyaskeltakin, osin hyytymisen takia ja osin letkaan joutumisen takia. Ei riittänyt siinä kohtaa voimat hankalassa maastossa ohitukseen. Lopputuloksen kannalta hidastaminen vähäksi aikaa oli varmasti hyvä asia tai olisin juossut takin tyhjäksi viimeistään neljän kilometrin kohdalla. Kun metsästä siirryttiin takasin rantaan ja yleisön eteen, niin nopeus kasvoi huomaamatta ja voi jälkeenpäin todeta, että loppuosa hiekkarannasta oli yhtä tuskaa..

Rannalta pois ja vielä kerran metsämaastoon ja ylämäkeen. Oli pakko ottaa kävelyaskelia. Viimeinen kilometri mentiin sisulla ei kunnolla. Luovuttaminen ei vaan sovi minulle tällasisissa asioissa.. En tiedä millon viimeeksi olen ollut niin onnellinen nähdessäni rannan rakennuksia, sillä ne kertoivat, että maali on lähellä.

Ei kai vaan tuskainen ilme? Kuva: Riku Lehtinen

Maalisuora koitti ja maaliviiva ylittyi ajassa 51:23. Aika oli oletettua huonompi, mutta sija tuloslistalla 71 (/158) oli oletettua parempi.  Maaliin tulon jälkeen uupumus vaihtui nopeasti itsensä voittamisen tunteeseen ja iloon. Taas yksi suoritus takana, jota en olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut edes yrittäväni, sillä juoksu ei kiinnostanut yhtään. Nestetankkauksen ja hetken rauhoittumisen jälkeen tuntui sille, että pystyy kävelemään Santalahden vaunualueelle, missä omat tavarat ja poika odottivat.

Juoksun jälkeen on helppo hymyillä.

Perille päästyäni kuulin, että Onni oli jo kysynyt, että mikä sillä äidillä kestää. Jälkeen päin hän taisi ymmärtää, että äidillä oli vähän pidempi matka taitettavana kuin hänellä itsellään oli ollut.

Parin tuntia tuli oltua vaunualueella elpymässä ennen auton hakua parkkipaikalta. Parkkiin kävellessä tunsi väsymyksen jaloissa. Miten kilometrin matka voi tuntua niin pitkälle..?

Maanantaina ajattelin lähteä suunnistamaan rennosti 2,8 km C-radan, ilman kiirettä. Samalla ajatuksena "palauttava lenkki". Kuinka kävikään? Pummasin huolella, radan läpi meno kesti melkein puolitoistatuntia ja gepsi näytti matkaa kertyneen 5,36 km.. eli ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta lihaskivut hävisivät.

Ensi vuonna uudestaan, ja yksi kaverikin haastettu eli pitää jatkaa harjoituksia! Jos ei jo johonkin muuhun polkujuoksuun sitä ennen..

P.S. Oli hyvät järjestelyt ja mukavan vaihteleva reitti!