Kun pääsin aamulla noin 8.30 maissa liikenteeseen (en muista tarkkaa aikaa), niin kirmailin iloisesti K-pisteelle ja toivoin hyvää onnea itselleni 1-rastin löytämiseen. Yleensä ,jos 1-rasti löytyy nopeasti niin olen kartalla ja homma alkaa pelaamaan. No ykkösrasti (tunniste 85) löytyi helposti ja nopeasti, niin ajattelin, että tästä tämä lähtee! :) Tapasin myös rastilla 85 vanhemman miehen Lappeenrannasta, jonka kanssa päätettiin yhdessä suunnata kohti rastia 139, joka oli kummankin 2-rasti. Rauhassa edettiin kohti rasti 139, ja matkalla oltiin maamerkeistä samaa mieltä. Melko rastin tuntumaan löydettiinkin suurin piirtein kivuttomasti. Kerran matkan varrella, vanhan metsäautotien uran kohdalla tarkasteltiin suuntaa. Ajauduttiin kuitenkin jonnin verran rastin pohjoipuolelle.. luulisin. No pienen ryteikön laitakävelyn jälkeen sitten löydettiin rasti numero 139. (Nyt, kun tsekkaan analyysia, niin tälle välille uposia aikaa noin 25 minuuttia.) :D :D Melkosta sunnuntaisuunnistusta.
No, Lappeenrannan miehen kanssa edelleenkin huomattiin, että meillä on sama suunta eli jatkettiin yhtä matkaa myös rastille 154. Sinne matka sujuikin leppoisasti ja tarkasti, ja hetkeksi seuraamme jopa liittyi kolmas henkilö juuri ennen rasti. (Tällä välillä aikaa kuluikin vain 5 minuuttia.) Tässä kohtaa oltiin varmaan jo tosiaan kotipaikkakuntien lisäksi vaihdettu myös nimitietoja. Ja edelleen jatkoin yhtä matkaa Harrin kanssa kohti rastia nro 80, mikä oli kummankin radan rasti nro 4. Tämä olikin sitten vähän pidempi rastiväli.
 |
| Osa harharetkestä. |
Siinäkin kohtaa oltiin yksimielisiä reittivalinnasta: suunta tielle ja sitten hakkuuaukion oikealta puolelta takas pusikkoon, epäiltiin, että laidassa on ura, mutta hyvännäköinen urahan löytyi sitten jo siitä hakkuuaukion (oikeasta laidasta itäiseltä hakkuun laidalta). Siinä, kun sitten kipitettiin ennen tietä yhden suon ja yli helppokulkuista metsää.. niin selvisi, että jos muistan oikein, niin Harri oli juossut ekan Jukolan jo vuonna -92. Kysyin, että joka kertako sen jälkeen? Ei kuulemma. Tämän ekan jälkeen useamman, ja sitten oli lihonnu. Oli kuulemma tullut 116-kilonen ehta sekatyömies, niin oli jäänyt vähäksi aikaa Jukolat väliin. Nyt taas sitten kuulemma jonkun aikaa kipitellyt verkkaisesti, vaikka painoa vielä jäljellä. :D Jossain kohtaa Harri sano, että ”ei sitä tiiä, miten tää meidän suhde tästä kehittyy”. :D :D :D Jukola-huumoria parhaimmillaan.
Löydettiin tämä pitkän välin rasti 80 eli meidän 4-rasti helposti. Otettiin hakkuuaukion kärjestä tarkka suunta, joka vei suunnilta rastille. Oltiin tyytyväisiä tähän rastin ottoon, mutta ei olisi kannattanut miettiä niin. :D Siitä jatkui matka viimeiselle yhteiselle rastille nro 75. Sillä välillä sitten vietettiinkin noin 30 minuuttia.. Jouduttiin kerran palaamaan jopa edelliselle rastille eikä siltikään meinannut löytyä, vaikka mentiin tarkassa suunnassa. Onneksi sitten löytyi pienen kiroilun jälkeen.. leppoisaa suunnistusta ja silleen. Suunnistus on varsina rentouttava laji, vai miten se meni. Sen jälkeen matka vielä jatkui Harrin kanssa yhtämatkaa ensimmäiselle väliaikarastille, joka oli rasti nro 91. Sinne oli kaikki tyyliin lähimaastosta menossa, ja se löytyi helposti. Sitten meidän tiet erosi, kun tuli eri seuraavat rasti. Toivotettiin hyviä suunnistuksia!
Löysin oman seuraavan rastin 7 (153) ja 8 (93) ihan kohtuullinen nopeasti ilman epätoivon hetkiä. Matka kulki ja saavuin minun reitin ainoalle juomapisteelle. Olin näköjään tuossa ensimmäisessä väliajassa kohdassa 1 h 42 min, josta etenin nopeasti juomarastille.. eli sen jälkeen loput kolme tuntia olin juomatta. Ei ihme, että lopussa vähän tuppasi heikottamaan ja olemaan janoinen olo.
Rastille nro 9 (115) menin kyllä tarkalla suunnalla. Maasto vaan oli ikävä rinne, ja ajattelin olevani jo väärässä paikassa, kun eteeni tupsahti rasti, joka oli oikea. Joka puolella oli vaan perin hiljaista, mutta heti rastin leimattuani ilmestyi muitakin suunnistajia lähimaille.
 |
| Mun joukkue. <3 |
Seuraava rastiväli 9-10 (115-116) meni kohtuu nappiin. Vähän itseluottamuksen vahvistusta sain vähän ennen rastia toiselta suunnistajalta, joka korkeimman kohdan kiertäen meni minun kanssa samaa matkaa rastille, mutta olin itsekin lukenut maamerkit oikein.
Seuraavana oli vuorossa rasti 11 (nro 108), joka oli kyllä oikea pirulainen. Matkan varrella olin jo epävarma, kun ei ollut selkeitä merkkejä.. Välillä sentään kohtasin muita 65-rastin etsijöitä, joka oli tosi lähellä 108, ja koska en löytänyt 108 etsijöitä niin peesailin niitä välillä, että pääsisin kartalle. Sitten löysin yhden tyypin, joka kanssa etsi nro 108, ja sen kanssa löydettiin yksi väärä rasti ja saatiin tietää, missä ollaan kartalla ja eikun uutta suuntaa ja haravointia.. ei vaan löydy. Ja sitten hänen kanssaan löydettiin kolmas henkilö, joka sanoi etsivänsä kanssa 108:a ja tarkalla suunnalla, koska hänen aiemmasta rastista on vain noin 200 metriä: lähdin peesiin ja tämä herrasmies johdattikin minut melkein heti rastille. Ja paikka näytti ihan samalle, kun aiempi väärä rasti enkä uskonut rastia todeksi ennen kuin näin luvun 108. Iloa tämä rasti 108 tuotti 36 minuutin ajan.. tai epätoivoa.
Rastille nro 65, matka taittui nopeasti, mikä muistaakseni oli myös väliaikarasti. Sen jälkeen suuntasin etsimään reittini rasti 13 (166), ja tämänkin löytäminen osoittautui kohtuullisen haasteelliseksi. Pääsin ihan mukavasti ohi kohtuullisen kivan näköisestä kanjonista, ja kiipesin seuraavalle mäelle. Sen jälkeen tarkistin suuntaan: tähtäimessä pikkujyrkänne. No pääsin olettavasti lähelle ja tulkitsin alueen jyrkänteitä eikä ketään näkynyt mailla halmeilla. Linnut vaan lauloi. No, lähdin tarkastamaan ensimmäistä mahdollista kohdetta, jonka katsoin selkeästi liian isoksi jyrkänteeksi, mutta oletin oikean pienemmän jyrkänteen löytyvän sen toiselta puolelta. Mitään ei löytynyt, vaikka oikean näköistä maastoa löytyikin. Sentäs kohtasin yhden suunnistajan, joka kertoi oletetun sijainnin kartalla. Olin kuitenkin hyvin lähellä rastia hänenkin tulkinnan mukaan. Kiitin neuvoista ja palasin vähän takaisin päin, ja sitten isoksi onnekseni löysin muita, jotka etsivät tätä rastia nro 166. Niille kerroin jo tarkistaneen toisen suunnan tuloksetta. Ja edettiin vähän sivusuunnassa eteenpäin. Ja sitten se löytyi hetken etsinnän jälkeen semmoisesta piilosta, että yksin olisin varmaan luovuttanut hetkeksi ja käynyt kannonnokkaan itkemään. :D Rastin löytämisestä voimaantuneena ja uutta suunnistusseuraa löytäneenä jatkoin näiden suunnistajien kanssa kohti rastia 84. Edettiinkin tällä neljän hengen porukalla ihan hyvää vauhtia tälle rastille 84. Vähän rankkaa oli ilmeisesti tämän sekalaisen seurueen muillakin jäsenillä ollut, kun yksi totesi, että ”se on sitten piru irti, jos mulle ei oo jätetty yhtään kaljaa”. Tämä ”sunnuntaisuunnistajien” seura oli varsin piristävää yksin seikkailun jälkeen.
Jatkoin sitten vielä tässä seurassa vielä rastille parille seuraavallekin rastille. Rastivälillä 84-151 oli inhottavan leveä oja eikä kukaan tästä porukasta ollut ”haamuhyppy-tyyppiä”. Käveltiin ojan vartta etsin sopivaan ylityspaikkaa: huonolle näytti. Yksi miehistä sitten löysi ojan yli taipuneen puun ja sen kohdalla ojassa oli paksuja keppejä, jotka voisivat kantaa ihmisen painon. Sitten hän ryhtyi tuumasta toimeen ja taivutti puuta ja pääsi kuivin jaloin ojan yli. Itsehän sitten olin menossa seuraavaksi, mutta matka meinasin tyssätä heti alkuunsa, kun minun voimat ei riittäneet taivuttamaan puuta tarpeeksi alas. Herrasmies vastarannalla taivutti minulle puuta, ja pääsin ojan yli pitänen yli taipuneesta puusta yli. :D (En siis lentänyt pusikkoon tämän taipuneen puun kanssa tai ojaan, niin kuin ihanat joukkueen jäseneni tämän kertomuksen jälkeen miettivät. Kehottivat kyllä ottamaan narua mukaan seuraavaan Jukolaan varten niin voin tarvittaessa rakentaa A-pukin ylitystä varten.) :D :D Ylityksen jälkeen saavutettiin rasti nro 151 nopeasti, ja jatkoin matkaa vielä rastille nro 103 tämän porukan kanssa ennen kuin tiemme erosivat. Huokaisin siinä kohtaa, että niin pitkä väli, että pääsen vielä varmaan kerran pummaamaan. :D
Sillä väillä 103-107 vietinkin sitten aikaa jotain 40 minuuttia. Alkuväli meni ihan ok, ja nän matkalla oikeita maamerkkejä kuten hakkuuaukion, jonka ylitin ja sen jälkeen vielä yhden todella lyhyen umpeen kasvaneen tien pätkän. Ajattelin, että nyt menee hyvin. No, ei mennyt aloin sitten ihan liian aikaiseen etsimään rastia: tietenkään löytämättä yhtään mitään. Kohtasin ekaksi yhden suunnistajan, jonka neuvojen pohjalta jatkoin matkaa vähän eteenpäin. Harhailin jo oikealla mäellä, kun olin taas ihan hukassa ilman maamerkkejä. Löysin rastin nro 135, joka ei ollut minun reitillä. Sitten paikalle sattui tyyppi, joka huusi, että oonko löytänyt 135:sta.. JOO! Tässä vieressä, mutta ei oo mun kartassa. Voitko please näyttää, missä oon kartalla. Tämä toinen harhailija ilostui ja sanoi toki näyttävänsä, missä nyt olen. Olin niin helpottunut. Ja tosiaan olin oikean mäen väärällä laidalla. Eikun uutta suuntaa ja menoksi, mutta rasti ei vieläkään löytynyt. Löysin sentäs tyypin, joka etsi rasti ihan minun rastin vierestä, ja tuumattiin, että etsitään yhdessä kumpaakin, niin jos toinen löytyy niin toisen oma on ihan vieressä. No, ei vaan löydy. Sitten löydettiin taas pari muuta suunnistajaa, jotka antoivat hyvät maamerkit ja uutta yritystä kehiin. Sitten löydettiin mun rasti ensin, ja tämä mun kanssa ollut kohtasi onnen, kun joku huuteli rastia 107, ja huuteli takasin olevansa itse tämän toisen rastilla. Ja sitten tämä tyyppi kertoi jo vahingossa käyneensä rastilla nro 162 asti, joka sattui olemaan ja minun ja tämän toisen seuraava rasti. Joten eikuin peesissä sinne. Ja tämä 162 oli mun reitin 18 rasti eli toiseksi viimeinen.
Puolijuoksua viimeiseen leimauksen jälkeen maaliin, ja loppusuora juosten ja vielä muutama kannustajakin maalisuoran reunalta löytyi. Ja minut jopa kuulutettiin maaliin: ”Team Lohkareen viimeinen suunnistaja Minni Kuisma saapuu maaliin joukkueensa viimeisenä suunnistajana.” Ihan uupuneena pääsin läpi emit-tarkastuksen hakemaan ja kohti vesipistettä hakemaan lisää juomista. Ja kuuluttaja kuuluttaa, että vielä metsässä on 39 suunnistajaa, että taisin tulla maaliin viimeisten 50 suunnistajan joukossa. :D
Väsyneenä laahustin kohti teltta-aluetta, jossa ei sitten ollut juuri mitään telttoja pystyssä. Matkalla kohtasin yhden niistä sunnuntaisuunnistajista, jonka kanssa vaihdettiin ylävitoset maaliin pääsyn kunniaksi. :) Ohitin myös tapahtuma pää-ensiapu-pisteen, mistä sympaattiset katseet kohtaisivat nääntyneen suunnistajan. Melkein sanoin ääneen, että just ja just pärjään ilman teidän palveluja.. mutta pidin mölyt mahassani.
 |
| Koko minun 4.osuus kartalla. |
Arvasin, että joukkuetoverit ovat jo purkaneet teltan ja odottavat, että koska mie suvaitsen saapua. Silmät harittaa löytämättä mitään maamerkkiä edes paikasta, missä teltta olisi ollut. Tuijotan kuitenkin Killinpolku-opastetta, joka kertoo, että täällä jossain sen pitäs olla.. Tämän polun varrella oli meidän teltta. Ja CountryCafe näkyy tuolla. Yritän zoomailla silmilläni lähimaastoa, ja kuulen huudon ”MINNI” enkä paikallista kunnolla sijaintia. Otan pari askelta ja pysähdyn epäuskoisena. No, onneksi toisen Minni-huudon kohdalla jo paikallistan joukkueeni. Kun pääsen perille, niin kysyn vaan, että oisko kellään muuta kuin vettä tai ees vettä, kun en oo juonnut, kun ihan vähän vettä maalin tulon jälkeen. Minulle järjestyi vettä ja urheilujuomajauhetta. Vedän suorilta puolilitraa. IHANAA. Ja koska mun tiimi, niin mulle ois haettu myös vettä, mutta sitä oli tarpeeksi, että mun vajaa pullo saatiin täyteen kaksi kertaa.
 |
| Tälle reittini näyttää Reittihärvelissä. |
Matkaahan kertyi sitten gepsin mukaan 9,38 km ja aikaa kului virallisen tulospalvelun mukaan 5 h 38 s. Näihin tunnelmiin päätän, ja otaksun, että jos ja kun meen Napapiiri Jukolaan, niin ei se voi näin huonosti, mennnä kun yleensä se max. 3 tuntia on riittänyt. Korpimaisema ilman kunnon maamerkkejä ja stoppareita teki tälle sunnuntaisuunnistajalle kunnon pummit.
Täältä löytyy analyysia Jukola-matkastani tilastomuodossa.
